Aikominen on jo onnistumista

Kuinka usein huomaat lykkääväsi jonkun asian hoitamista? Kuinka monesti mietit, että huomenna sitten  siivoan, aloitan kuntoilun tai otan puheeksi mieltäni vaivanneen asian? Kuinka usein asian siirtämisen jälkeen moitit itseäsi mielessäsi ettet tänäänkään saanut asiaa hoidetuksi? Huomaat ehkä lannistuvasi entisestään ja

Kiitollisuuspäiväkirja

Mitä sinulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen kuluneesta viikosta tai kuukaudesta? Ne pienet ja isot kiitollisuuden aiheet, onnistumiset ja ilon hetket? Vai hetket, jolloin koit ettet ollut parhaimmillasi? Epäonnistumiset, harkitsemattomat sanat ja teot? Se mihin kiinnitämme huomiota usein kasvaa, saa isomman

Mitä tutustumiskäynnillä tapahtuu

Hakeutuessasi Kelan kuntoutuspsykoterapiaan suositellaan, että kävisit useammalla psykoterapeutilla tutustumiskäynnillä. Tutustumiskäynnin tarkoituksena on, että pääset tapaamaan erilaisia psykoterapeutteja ennen psykoterapian alkamista. Pääset kertomaan psykoterapeutille kasvokkain itsestäni ja elämäntilanteestasi sekä esittämään mahdollisia kysymyksiä, joita mielessäsi saattaa olla psykoterapian aloittamiseen liittyen. Myös psykoterapeutti