Oletko tullut ajatelleeksi, että joskus ne haastavimmat ihmissuhteet ja vaativimmat elämäntilanteet voivat toimia mitä parhaimpina opastajinamme? Toisen ihmisen tapa elää ja ajatella, suhtautua asioihin, voi olla hyvinkin erilainen kuin omamme. Joskus voi olla vaikeaa hyväksyä erilaisia tapoja, varsinkin jos koemme
Kutsumuskartta
Teetkö työtäsi rahasta vai kutsumuksesta? Elätkö elämääsi niin, että pääset sekä työssäsi että vapaa-ajalla tekemään sellaisia asioita, joihin tarttuminen innostaa sinua? Kesäkuussa ollessani Lahdessa Työnohjauskonferenssissa esitteli filosofi Frank Martela meille Lauri Järvilehdon kehittelemän Kutsumuskartan. Ajatuksena oli kirjata ylös sellaisia tekemisiä
Minulla on oikeus olla onnellinen ja odottaa, että elämässäni tapahtuu hienoja asioita
Yksi paljon pohdittu oikeus Minulla on oikeus- terapiakorteista on oikeus onnellisuuteen. Mistä sinun hyvän elämän ainekset koostuvat? Mitä sinulle ovat ne hienot asiat elämässä, joita kutsut elämääsi? Kuinka oikeutettu onnellisuuteen koet olevasi? Oikeutena onnellisuus tuntuu itsestään selvältä tavoitteelta elämässä, mutta
Kysy vapautuvia paikkoja marraskuussa
Tällä hetkellä minun ei valitettavasti ole mahdollista ottaa uusia asiakkaita Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Sen sijaan muutama itsemaksava asiakas, joka tulisi lyhytterapiaan on mahdollista ottaa. Loppuvuodesta saattaa vapautua muutama paikka psykoterapiaan, joten halutessasi otathan silloin yhteyttä!
Kiitos yhteydenotoista

Olen palannut lomalta ja vastailen yhteydenottoihinne tämän viikon aikana. Minulla on oikeus -terapiakorteista on tullut jo kyselyjä ja ennakkotilauksia. Kiitos yhteydenotoista! Koitan saada uuden kattavamman ohjevihkon tehtyä syksyn alussa, jotta saamme tilattua samalla lisää terapiakortteja. Kaikille ennakkotilauksen tehneille laitan lisäinfoa
Puoli vuotta terapiasta
Minulla on tapana soitella asiakkaille puolen vuoden päästä siitä kun Kelan kuntoutuspsykoterapia on sovitusti loppunut. On kiinnostavaa tietää miten psykoterapia vuoden tai vuosien jälkeinen elämä on mennyt. Onko psykoterapia vuoden aikana saadut uudet oivallukset ja elämän muutokset kantaneet, juurtuneet osaksi
Työn tekemisen arvokkuus vai armottomuus
”Pohjoismaalaisten elämä kestää keskimäärin 30 000 vuorokautta. Juuri ne ovat meidän pääomaamme, meidän yksityisomaisuuttamme. Sen vuoksi ei olekaan kohtuullista, ei edes oikein ihmisarvon mukaista, hyväksyä että kaikki kokevat kärsivänsä ajanpuutteesta.” Näin toteaa Bodil Jönsson kirjassaan 10 ajatusta ajasta. Kuinka paljon aikaa