Aistimatka itseeni-retriitti   28.-30.8.2022

Teemme kolmen päivän aikana sunnuntaista tiistaihin 28.-30.8.2022 aistimatkaa itseemme, keskittyen kehon ja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Herättelemme eri aistien ja elementtien, näkökulmien kautta, itsestämme irtipäästettäviä, aikansa eläneitä, kokemuksia ja ajattelumalleja, kehon tuntemuksia. Pysähdymme itsemme äärelle, kuulostelemaan siellä olevia ja syntyviä, uusia ajatuksia, aistimuksia lisäten mielen ja kehon rauhaa. 

Retriitillä käytämme erilaisia kokonaisvaltaisia lähestymistapoja ja menetelmiä, joiden avulla jokainen voi löytää myös uudenlaisia kokemuksia ja oivalluksia itsestään. Retriitti on matka, jossa jokainen saa rauhassa omaehtoisesti, turvallisella ilmapiirissä, olla juuri oma itsensä eikä retriitillä vaadita mitään erityistaitoja kirjoittamisen, itseilmaisun tai liikkumisen suhteen. Voit ottaa retriitiltä niitä elementtejä ja ajatuksia, jotka tukevat sinun matkaasi itseesi. Osallistut ohjelmaan sillä tavalla kuin se on sinulle luontevaa. Omien ajatusten ja kokemusten jakaminen on vapaaehtoista, voit hyvin myös keskittyä omaan sisäiseen matkaasi. 

Aistimatka itseeni -retriitillä käytämme erilaisia luovia kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä kuten terapeuttista kirjoittamista, kortti-ja valokuvatyöskentelyä, maalaamista. Vahvistamme keho- mieli yhteyttä erilaisilla vagushermoa säätelevillä liikkeillä, meridiaanivenyttelyllä ja teemme kehokartan sekä annamme äänimaljakylvyn hoitaa sanattomasti kehoamme. Retriitillä tutustumme energia-anatomiaan, elementtiteoriaan ja vahvistamme luontoyhteyttä. 

Paikka: maalaishotelli Morva Jämsässä luonnon keskellä, kauniissa maalaismiljöössä. Majoittuminen 2 hengen huoneissa täysihoidolla sisältäen 2 x aamupalan , 2 x lounaan, 2 x päivällisen ja 2 x iltapalan.

Aika: sunnuntaista tiistaihin 28.-30.8.2022

– saapuminen klo: 16-16.30 ja majoittuminen hotellihuoneisiin

– paluu tiistaina klo: 12.00 lounaan jälkeen

Hinta: 520 €

– 5 % alennus ennen 31.7. mennessä ilmoittautuessa, jolloin hinta vain 496 €. 

– varausmaksu 174 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja loput ennen retriitin alkua.

Varausmaksu Hoitohuone Valokehon verkkokaupan kautta!

Retriitin matkaoppaat: 

Mira Vatanen/ Hoitohuone Valokeho – koulutettu hieroja, luontaishoitaja, vyöhyke-ja shiatsuterapeutti, energiahoitajakouluttaja, jooganohjaaja

www.valokeho.fi

Marika Hopeakoski/ Tmi UnelmaRatkaisu – ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti, voimavarakeskeinen työnohjaaja

www.unelmaratkaisu.fi

Ohjelma:

Retriitille sunnuntaina saapuessasi pääset majoittumisen jälkeen  tutustumaan meihin matkaoppaisiisi ja kanssakulkijoihin tällä matkalla, jota teet ensisijaisesti itseesi. Saat saavuttuasi rauhassa asettua itseesi, oman kehosi ja mielesi tämänhetkistä olotilaa aistimaan. Käymme läpi retriitin ohjelmaa ja luomme yhdessä turvallisen ilmapiirin, jossa sinulla on lupa olla rauhassa itsesi sekä toisten kanssa. Opit havainnoimaan kehosi aistimuksia ja taltioimaan huomiosi kehokarttaan

Maanantaina teemme aistimatkan läheiselle Morvan vuorelle elementtejä aistien. Matkalla pysähtelemme eri elementtien kautta kehomme äärelle, teemme vagushermoa sääteleviä liikkeitä ja meridiaani venyttelyä. Luovien harjoitteiden avulla taltioimme kokemaamme myös valokuvaamisen ja terapeuttisen kirjoittamisen avulla. Aistimatka huipentuu Morvan vuoren huipulla luonnossa nautittavaan lounaaseen, jonka maalaishotelli Morvan henkilökunta on valmistanut näköalapaikalle meitä odottamaan. Pari tuntia kestävällä aistimatkalla, etenemme rauhalliseen tahtiin itseämme kuulostellen, helppokulkuisessa maastossa luontoa ja itseämme aistien. 

Puhdistautumisriitissä pulahdamme lammen raikkauteen ja porealtaan sekä päiväsaunan lämpöön. Nautimme voimavesiä sekä löydämme ja lataamme voimaelementtimme. Luopumisriitissä tulen äärellä, päästämme irti kaikesta siitä, jonka on jo aika menettää voimansa meissä. Äänimaljakylvyn jälkeen on hyvä asettua lepäämään maalaishotellin viihtyisiin huoneisiin.

Tiistaina käymme läpi yhdessä koettua ja alamme suuntaamaan ajatuksia kohti paluumatkaa. Ilmaisun tauluun taltioimme maalaten tai kirjoittaen oivalluksia matkaevääksi arkielämäämme. Pohdimme kuinka retriitillä koetun ja ymmärretyn uuden ajatuksen, kokemuksen, kehossamme olevan rauhan, saamme pidettyä elävänä myös arkemme ihmissuhteissa ja tilanteissa. Teemme uudestaan kehokartan ja vertaamme tuntemuksia retriitin alun tuntemuksiin. Tiistaina yhdessä nautitun lounaan jälkeen on aika suunnata takaisin omaan arkeen. 

Koko retriitin ajan hellimme kaikkia aistejamme nauttien retriittiohjelman lisäksi maalaishotelli Morvan herkullisista ruuista: 

”Arvostamme lähi- ja luomuruokaa, jonka alkuperä on tiedossa. Haluamme tarjota aitoja, luonnollisia makuja. Valmistamme tarjottavamme itse, mahdollisimman alusta alkaen, korkealaatuisista ja lähellä tuotetuista raaka-aineista. Me rakastamme ruokaa, ja meille on sydämen asia saada tarjota vieraillemme laadukkaita, puhtaita ja aitoja makuelämyksiä, perinteitä ja luonnollisuutta vaalien. 

Eri vuodenajat näkyvät keittiössämme. Sadonkorjuun aikaan haemme kasvikset suoraan pellosta, sienet ja marjat metsästä, sekä käytämme villiyrttejä sesonkien mukaan. Ruisleivänkin leivomme itse 100 % luomurukiista yli sata vuotta vanhaan juureen. Oman käden jälki näkyy ja maistuu kaikessa – alusta loppuun asti.

Tuotteemme ovat laktoosittomia, ja keittiössämme valmistuu tilauksesta erilaiset erityisruokavaliotkin. Kunnioitamme luontoa ja käytämme luonnonvaroja ekologisesti satokauden ja vuodenkierron mukaan elämällä. Näin edistämme myös terveellisyyttä ja makujen aitoutta: vuodenkierron mukaiset luonnonantimet eivät tarvitse sen paremmin pitkiä kuljetusmatkoja kuin säilöntäaineitakaan. Näin tuotteet ovat myös taatusti tuoreita, parhaimmillaan jopa suoraan pellosta tai metsästä tuotuja. Kasvikset ovat satokauden aikaan myös maukkaimmillaan, sillä ne ovat saaneet kasvaa luonnollisesti, ilman keinotekoisia apukeinoja.”

Lähde: www.morva.fi

Aistimatka itseeni-retriitti 28.-30.8.2022