Hyvinvointia lisäävää uutta vuotta 2019

Vuoden vaihtumisessa on jotain terapeuttista, nimittäin mahdollisuus aloittaa uusi elämänvaihe symbolisesti. Taas on uusi kevät, kesä, syksy ja talvi tulossa. Mielen saattaa vallata toiveikkuus, uuden mahdollisuuden saaminen ja ajatus aloittaa ”puhtaalta pöydältä”. Millaisia kaikenlaisia asioita sinä toivot vuoteen 2019 sisältyvän? Oletko pohtinut miten aiot lisätä omaa hyvinvointiasi tänä vuonna?

Hyvinvoinnin vuosikello

Vuoden vaihtuessa on mukavaa alkaa suunnittelemaan tulevaa vuotta. Voit ostaa tai tehdä itse uuden kalenterin ja pohtia mitä kaikenlaista vuoteen 2019 on suunnitelmissasi tai toiveissasi. Itse pohdin aina vuoden vaihteessa ensin tulevan vuoden lomiani niin, että ne jaksottuvat sopivin väliajoin tukemaan jaksamisistani. Vuoden vaihteessa myös kerään asiakkailtani toiveet vakioajaoista ja olemme nyt hahmotelleet kesälomaani saakka tapaamiset useimpien asiakkaiden kanssa valmiiksi.

Lomien lisäksi voit pohtia millaisia hyvinvointia lisääviä tekoja tai tapoja ottaisit mukaan vuoteesi. Yksi tapa on merkitä niitä yhden joka kuukaudelle. Hyvinvointia lisääviä asioita voi olla jokin yksittäinen asia tai tapahtuma kuten kylpyläviikonloppu tai kasvohoito. Toisaalta se voi olla tapa, jonka haluat omaksua kuten avun pyytäminen toisilta tai veden riittävä juominen päivittäin.

Harvoin elämä muuttuu kerralla, joten saattaa olla viisasta ottaa yksi uusi taito haltuun kerrallaan. Toki kuukaudessa voi olla yksittäisiä tapahtumia lisänä, jotka eivät vaadi muuta kuin paikalle menemistä kuten hierojalle meneminen. Se, että oikeasti muutat tottumuksiasi esim. someajan puolittamisen suhteen tai hiljaisuuden lisäämisestä elämässäsi, vaatii sinulta alkuun itsesi muistuttamista. Anna yhden tavan juurtua ensin ja siirry sitten seuraavan.

Haluatko hyvinvoinnin vuosikellon itsellesi?

Voit joko tehdä vuosikellon itsellesi tai nyt saat sen suoraan sähköpostiisi tilaamalla sen itsellesi. Samalla voit liittyä halutessasi uutiskirjeen tilaajaksi. Tällöin saat jatkossakin käyttöösi materiaalia ja vinkkejä, jonka avulla lisäät omaa hyvinvointiasi.

Saat kerran kuussa suoraan sähköpostiisi omaa hyvinvointia lisääviä vinkkejä, testejä, materiaaleja. Joskus tarvitsemme hieman ulkopuolista muistuttelua ettemme unohda huolehtia siitä tärkeimmästä ihmissuhteesta eli suhteesta omaan itseemme.

Hyvinvointia lisäävää uutta vuotta 2019