Näin kesälomakauden alkaessa psykoterapiassa käyviä asiakkaita saattaa pohdituttaa kuinka he pärjäävät kun terapiasta on pidempi tauko. Itse ajattelen, että loman ja taukojen merkitys terapiavuoden aikana on myös tärkeää ja luovat osaltaan omaa rytmiä terapiaprosessiin.

Itse ilmoitan loma-aikani hyvissä ajoin, jolloin asiakkaalla on tieto tauosta terapiasta jo ennakolta. Yleensä ilmoitan loma-aikani puoli vuotta eteenpäin, mutta tänä vuonna osasin jo vuoden alussa tietää koko vuoden loma-aikani. Joitakin tarkennuksia aikoihin tulee koulutusten osalta, jotka kaikki eivät ole tiedossa heti vuoden alussa.

Uusia terapia-asiakkaita pyrin ottamaan vasta aina kesäloman jälkeen ettei heti suhteen alettua terapiaprosessi katkea. Muutoin ajattelen, että tauot terapiassa omalta osaltaan tuovat rytmiä terapiasuhteeseen niin asiakkaalle kuin terapeutillekin. Terapiasuhteessa on mielestäni tärkeää, että pienemmillä ja lyhyemmillä tauoilla, myös terapeutti saa etäisyyttä. Tämä auttaa säilyttämään sopivan etäisyyden asiakkaan asioihin ja tuomaan taas uudenlaista näkökulmaa lähestyä joskus hyvinkin haastavia elämäntilanteita.

Kesän aikana terapeutin ja asiakkaan loma-ajat ja suunnitelmat saattavat mennä ristiin. Joskus asiakkaat kipuilevat sitä, että voivatko he olla lomalla ja toteuttaa lomasuunnitelmiaan kun terapeutti lomailee eri aikaan. Näin psykoterapiaan tulee pidempi tauko. Itse kannustan asiakkaita ottamaan lomaa myös terapiasuhteesta! Mikäli asiakas lomailee eri aikaan kuin itse, niin kehotan häntä myös noudattamaan kesäsuunnitelmiaan, vaikka taukoa tulisikin pidempi aika. Toisaalta jos jotain akuuttia tarvetta ilmenee niin aina voi aikaa pyytää kun olen vielä itse töissä. Toiset taas tulevat mielellään myös lomansa aikana terapiaan. On eri fiilis tulla kesäloman keskellä psykoterapiaan kuin välillä kiireisen arjen keskeltä.

Terapiassa viikottaiset tapaamiset läpi vuoden ovat intensiivinen suhde. Vaikka tapaaminen olisi vain kerran viikossa niin asiat elävät asiakkaan mukana läpi viikon. Välillä asioita pohditaan tietoisesti hyvinkin paljon, joskus tuntuu kuin viikko olisi vain hujahtanut ohi. Moni asiakas puhuu, että paria päivää ennen tai viimeisestään terapiaan tullessa, alkaa taas asioiden pohdinta. Sitä ikäänkuin virittäydytään jo valmiiksi asioiden äärelle. Yhteisten keskustelujen äärellä voidaan huomata sellaisen viikon kohdalla asioiden etenemistä, jolloin tuntuu ettei mitään olisi tapahtunut. Kiireisen arjen keskellä terapiassa voidaan pysähtyä pohtimaan mitä kaikkea elämässä ja itsessä on tapahtunut. Tällaiselle intensiiviselle pohdinnalle on hyvä myös saada ajoittain taukoa. Aivan kuin hektisen arjen keskellä on hyvä välillä päästää itsensä tylsistymään niin myös terapiasuhteessa antaa ajatusten lomailla. Tätä kautta voi taas syntyä uutta ja tuoretta ajattelua, näkökulmaa omiin asioihin!

Leppoisan virkistävää kesän aikaa!

Loman merkitys psykoterapiasuhteessa