Usein asiakkaideni kanssa olemme jääneet Minulla on oikeus- korteista miettimään oikeutta olla tyytyväinen omaan elämään, vaikka läheisellä ei menisikään yhtä hyvin. Kun itselle läheinen ja rakas ihminen kipuilee rinnallasi voiden huonommin kuin sinä niin millaisia ajatuksia se sinussa herättää? Koetko voivasi empatiastasi huolimatta säilyttämään oman tyytyväisyyden tunteen omassa elämässäsi? Vai koetko, että et itsekään ole ansainnut onnea, parempaa oloa, kun näet läheisesi voivan huonosti? Kuinka paljon vastuuta koetat ottaa läheisesi onnesta? Kuinka pitkälle sinä voit siihen vaikuttaa ja missä menee raja?
Äskettäin saadessani palautetta Minulla on oikeus- korttien käytöstä psykoterapia kollegaltani, kertoi hän erään asiakkaansa pohtineen myös omaa tyytyväisyyttään omaan elämään kun läheisellä meneekin paremmin. Mitä ajatuksia se sinussa herättää? Onko sinun helpompi sietää toisen ihmisen onnea kuin epäonnea?
Tyytyväisyys omaan elämää ei poista empaattisuutta tai sitä, että keskittyisi vain oman elämänsä onnen tavoitteluun. Joskus läheisen elämäntilanne on saattanut olla pitkään jo sellainen esim. päihdeongelman tai masennuksen takia, että se herättää itsessä jo toivottomuuden tunteita. Tunnetta, että asiat eivät tule muuttumaan, vaikka koettaisit miten tahansa olla toiselle avuksi ja iloksi. Läheisesi saattaa tuntea itsekin, että omilla murheillaan vetää sinua mukanaan. Kuinka löytää sopiva välimatka auttamisen ja itsestä huolehtimisen välille? Joskus liian lähelle päästäminen voi viedä kaikki voimasi. Toisaalta täysin läheisestä irtaantuminen voi olla yhtä raskasta kun huoli jää mieltä painamaan. Missä ovat rajasi? Mikä on sopiva etäisyys, aika, jonka läheisellesi annat? Miten tunnistat rajasi ettet ”itsesi kustannuksella” väsytä toisen auttamisessa itseäsi?