Kun itselle läheinen ja rakas ihminen kipuilee rinnallasi voiden huonommin kuin sinä niin millaisia ajatuksia se sinussa herättää?

Koetko voivasi empatiastasi huolimatta säilyttämään oman tyytyväisyyden tunteen omassa elämässäsi? Vai koetko, että et itsekään ole ansainnut onnea, parempaa oloa, kun näet läheisesi voivan huonosti? Kuinka paljon vastuuta koetat ottaa läheisesi onnesta? Kuinka pitkälle sinä voit siihen vaikuttaa ja missä menee rajasi auttamisen ja itsestä huolehtimisen välillä? Mikä on sopiva etäisyys, aika, jonka läheisellesi annat? Miten tunnistat rajasi ettet ”itsesi kustannuksella” väsytä toisen auttamisessa itseäsi?

Entä jos asia onkin päinvastoin ja läheiselläsi menee paremmin kuin sinulla. Mitä se sinulle tarkoittaa, että läheiselläsi menee paremmin? Vertaatko elämääsi häneen vai pystytkö säilyttämään oman  tyytyväisyyden omaan elämääsi? Onko sinun helpompi sietää toisen ihmisen onnea kuin epäonnea vai päinvastoin?

 

“Minulla on oikeus olla tyytyväinen, vaikka läheisilläni ei menisi yhtä hyvin “- terapiakortti