Kun asiakas aloittaa psykoterapian voi hänellä olla kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä psykoterapiassa käynti tarkoittaa. Hän saattaa pohtia millä tavalla hän voi olla suhteessa terapeuttiin?
Tutustumiskäynnillä yleensä kysyn lopuksi asiakkaalta onko hänellä jotain kysyttävää terapiakäytännöistä tai minulta? Onko jotain sellaista mitä asiakas haluaa tietää minusta? Toisia saattaa kiinnostaa onko minulla perhettä, mitä kaikkea olen opiskellut tai missä työskennellyt.
Terapiasuhde on siinä mielessä erikoinen suhde, että asiakkaan asiat ovat keskiössä. Omasta henkilökohtaisesta elämästäni kerron hyvin niukasti. Silloinkin kun olen itse elänyt jotain samankaltaista läpi mitä asiakkaalla on meneillään omassa elämässä. Asiakkaan ei tarvitse huolehtia tai pohtia mitä minä itse olen elämässäni läpi käynyt. Huolimatta siitä ettei asiakas tiedä minun henkilökohtaisesta elämästäni juurikaan mitään, kehkeytyy välillemme usein hyvin läheinen suhde. Olemme yhdessä jakaneet useita tunteja vuoden tai vuosien varrella. Olemme olleet toisillemme läsnä ja ihmetelleet, liikuttuneet. Olemme pysähtyneet haasteiden edessä ja katselleet niitä hieman kauempaa. Olemme jakaneet ahdistuksen ja masennuksen tunteita, toisaalta tunteneet helpotusta, iloa ja asioiden keveyttä. Olemme nauraneet ja pysähtyneet hiljaisuuden äärelle. Niistä kaikista hetkistä rakentuu terapiasuhde. Terapiasuhteen laadusta kertoo ehkä myös tapa, jolla asiakas puhuu minusta. Kun suhde on muodostunut jo tarpeeksi läheiseksi ja arkiseksi voi asiakas kertoa läheisilleen:” Olen täällä Marikan luona..”
Psykoterapeutti huolehtii jatkuvasti omasta jaksamisestaan säännöllisellä työnohjauksella ja omilla henkilökohtaisilla valinnoillaan. Itselleni nämä valinnat tarkoittavat tällä hetkellä mm. lyhyemmän työviikon tekemistä. Tällä hetkellä otan asiakkaita pääsääntöisesti maanantaista keskiviikkoon sekä torstaisin vain muutaman asiakkaan. Torstain pyhitän muutoin kirjallisten asioiden hoitoon sekä tulevan viikon suunnitteluun. Jatkuva kouluttautuminen on myös omaa työssajaksamista tukeva asia. Tuleva syksykin tuo mielenkiintoisia koulutuspäiviä tullessaan, joille olen halunnut myös jättää tilaa tehden lyhyempää työviikkoa.
Valoa syksyyn!