Valmistuin toukokuussa 2022 psykofyysisen psykoterapian perusopinnoista ja keho-mieli yhteyden havainnoinnista on tullut suuri mielenkiintoni kohde tällä hetkellä. Olen vaikuttunut kehon viisaudesta tuottaa meille suoraa informaatiota mm. turvallisuuden ja turvattomuuden tunteiden kokemuksista. Vaikuttavaa on myös kehon kyky kehollisten havainnointien sekä harjoitteiden kautta muuttaa ja tuottaa myös erilaista tietoa kuin mihin pelkällä asioiden sanallistamisella ylettyy.
Keho on viisas ja herkkä mittari kertomaan meille voinnistamme. Sen sijaan, että tuskastuisimme kehon erilaisiin oireiluihin ja odottaisimme sen kestävän millaisia tilanteita tahansa, voisimme pysähtyä kuuntelemaan sen viestejä. Mikä tarve on jäänyt täyttymättä, jotta kehoni reagoi kuten reagoi?
Olen ottanut osaksi psykoterapiassa käytettäviä menetelmiä myös erilaiset keholliset harjoitukset, jotka keskittyvät oman vireystilan säätelyyn sekä oman kehon kuuntelemisen vahvistamiseen. Saatamme kulkea arjessamme vain pelkkä mieli ja pää edellä, kehon tullessa aivan kuin kaiken jatkeena mukana. Saatamme ohittaa sen perustarpeet kuten levon, taukojen, tarpeen. Tai olemme huomaamatta juomatta tai syömättä koko päivän keskittyen mielen tasolla vain suorittamaan sen meille kertomia tavoitteita. Saatamme jännittää lihaksiamme ja viettää päivän asennoissa, jossa hengitys ei pääse kulkemaan vapaasti. Saatamme olla ylikierroksilla kaiken tekemisen lomassa pysähtymättä ennen kuin kehomme antaa riittävän vahvoja oireita pysähtymisen tarpeesta. Voi olla, että vain päänsärky, vatsavaivat tai kivuliaat kiristykset kehossamme, saavat meidät vasta havahduttamaan mitä kaikenlaista kehomme yrittää meille viestiä.
Kehosi oireillessa, kysy itseltäsi, mikä tarve jää tällä hetkellä täyttymättä?

Mitä kehosi kertoo sinulle voinnistasi?
Kuunteletko kehosi viestejä kun aloitat päivääsi? Kuinka levännyt olo sinulla on aamuisin ja millä mielin olet ryhtymässä arkesi toimintoihin? Kertooko mielesi ja kehosi samanlaista tarinaa siitä, missä sinun on hyvä olla ja minne itseäsi kuljettaa? Millaisia tuntemuksia koet kun näet läheisiä ihmisiä? Entä hieman vieraampia? Mitä kehosi viestii sinulle päiväsi päätteeksi voinnistaan? Oletko ruokkinut kehoasi säännöllisellä ravinnolla, juonut vettä, tauottanut päiviäsi suoden pieniä pysähtymisen hetkiä? Oletko aistinut kehosi tuntemuksia vai havahdutko vasta päivän päätteeksi kehosi tuntemusten äärelle?
Mikäli oman kehon äärelle pysähtyminen tuntuu haastavalta, voi sitä opetella esim. psykofyysisen psykoterapian menetelmin. Voit saada kosketusta kehoosi myös erilaisten harrastusten parissa, jossa keskityt kehosi aistimuksiin. Lempeällä liikkeelle, hengitysharjoituksilla ja jo pelkän huomion kiinnittämisellä eri kehon osiin, alat säätelemään omaa vireystilaasi uudestaan.

Pelkkä omaan kehoon huomion kiinnittäminen alkaa säätelemään vireystilaasi uudelleen.
Tule vahvistamaan kehon ja mielen hyvinvointia retriitille?
Tulevana keväänä toukokuussa 18.5.-20.5.2023 maalaishotelli Morvassa Jämässässä sinulla on mahdollisuus pysähtyä itsesi äärelle minun ja ystäväni Miran järjestämällä Aistimatka itseeni-retriitillä. Mira ( www.valokeho.fi ) on koulutettu hieroja, luontaishoitaja, vyöhyke-ja shiatsuterapeutti, energiahoitajakouluttaja ja jooganohjaaja. Kolmen päivän aikana teemme aistimatkaa itseemme, keskittyen kehon ja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Vahvistamme keho- mieli yhteyttä erilaisilla rauhallisilla ja lempeillä liikkeillä, meridiaanivenyttelyllä ja teemme kehokartan sekä annamme äänimaljakylvyn hoitaa sanattomasti kehoamme. Retriitillä tutustumme myös energia-anatomiaan, elementtiteoriaan ja vahvistamme luontoyhteyttä, käytämme erilaisia luovia kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä kuten terapeuttista kirjoittamista, korttityöskentelyä ja luovaa maalaamista. Iso osa aistimatkaa on myös maalaishotelli Morvan tarjoilema lähi-ja luomuruoka, josta pääset nauttimaan retriitin täysihoidossa. Nyt ennakkovaraajan etuna 10 % alennus 31.12.2022 saakka!
Näenkö juuri sinut retriitillämme toukokuussa?

Tämän artikkelin kuvat: By Emmi Oy