Palasin viiden viikon kesälomailun jälkeen töihin viime viikolla, nyt toinen työviikko alkamassa. Kenties helteen helliessä oikein antaumuksella meitä tänä kesänä, on loma tuntunut ajallisesti pitkältä. Näin olen kuullut monien ihmisten kertovan tänä vuonna loma-ajan pituudesta riippumatta. Lyhyempikin lomajakso on saattanut tuntua pitkältä ajalta. Mikäli syksyiseen arkeen asettuminen nyt ottaa aikansa, on se mielestäni vain merkki loman palauttavasta vaikutuksesta. Mikäli työkäytänteet ja salasanat olisivat heti kirkkaana mielessäsi, olisitko henkisesti päässyt edes irroittautumaan työstäsi? Tällä lempeydellä lähden itse näin kesäloman jälkeen kuulostelemaan omaa ja asiakkaideni arkeen asettautumistani.
Syksyn alkaessa on mielestäni samanlaista uuden alkamisen tunnelmaa kuin vuoden vaihtuessa. Uudet harrastukset, työhön tai opintoihin paluu, pyörivät mielessä ja omaan arkeen on taas asettauduttava. Se auttaa huomioimaan onko oma arki ylipäätään sellaista, jossa viihtyy vai tuntuuko että sinne kaipaa muutoksia? Ristiriitaisetkin ajatukset voivat vallata mielen. Samanaikaisesti voi olla mukavaa palata arkeen ja samalla mieli kaipaa aikatauluttoman kesän kiireettömiä hetkiä. Loma aika voi tuntua myös stressaavalta, jos sen täyttää sinänsä mielekkäältä tekemisellä, mutta jos sen rytmi on yhtä tiivis kuin arjessa eläessä. Lomalla voi nousta lähipiirin toiveiden täyttäminen ensisijaiseksi ja oma halu viettää lomapäiviä unohtua toisten toiveiden alle.
Kun lomaan mahtuu olemisen hetkiä, aikatauluttomia päiviä ja jopa tylsyyttä, voi arkeen asettuminen tuntua mielekkäältä. Silti arkeen asettuminen voi ottaa oman aikansa ja saakin ottaa. Tämä viikko tuntuu jo itsestäkin selkeämmältä kun on melkein kaikkien asiakkaiden elämäntilanteisiin päässyt taas kiinni ja alkaa hahmottumaan millaisten asioiden äärellä alamme tänä syksynä työskentelemään. Tällä viikolla käynnistyvät myös yksilö-ja ryhmätyönohjaukset. Uusia suunnitelmia ensi vuodelle olen jo alkanut ideoimaan ja niiden suunnitteleminenkin tuntuu mielekkäältä.
Kesänajan ja viime viikolla tulleisiin sähköposteihin vastaillessa on korostunut se suuri kyselyjen määrä psykoterapiaa itselleen etsiville. On harmillista kun joutuu kertomaan päivittäin ettei itsellä ole mahdollista ottaa nyt pitkään aikaa uusia psykoterapiaan enkä sovi nyt edes tutustumiskäyntejä. Psykoterapiaan tulijoihin määrä on nyt valtava ja näin olen pidemmän aikaa kollegoidenkin kanssa huomannut. Tällä hetkellä vaaditaan todellista sinnikkyyttä jaksaa kysellä vapaana olevaa psykoterapia paikkaa. Katsothan Keski-Suomen Psykoterapiayhdistyksen terapeuttiluettelosta vapaana olevia psykoterapeutteja, jos etsit itsellesi psykoterapeuttia?
Valoa alkaneeseen syksyyn!