Millaiselta sinusta tuntuu vastaanottaa rakkautta ja huolenpitoa? Tuntuuko se itsestään selvältä ja luontevalta, sellaiselta mitä olet aina saanut osaksesi elämässäsi? Vai tuntuuko sinusta kiusalliselta vastaanottaa toisen ihmisen huolenpitoa ja ottaa vastaan rakkaudellisia sanoja ja tekoja? Tuntuuko, että kaipaat rakkautta elämääsi, mutta sinusta tuntuu haastavalta vastata siihen? Vai koetko kykeneväsi kyllä vastaanottamaan, mutta jostain syystä sitä ei tunnu nyt olevan tarjolla tai läheisesi ei osaa tai pysty sitä sinulle tällä hetkellä antamaan?
Olen huomannut, että joskus meidän on helpompi antaa kuin ottaa huolenpitoa vastaan. Itsellä saattaa olla sisäinen ajatus siitä, että yksinhän täällä on varsinkin meidän aikuisten pärjättävä. Itsestä voi tuntua nololta ilmaista tarvitsevansa toista ja toisen huomiota sekä tukea. Silti itse ajattelen, että meidän pohjimmainen tarpeemme on tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenämme. Kuulen usein tarinoita ihmisiltä siitä miten rakkaus ja huolenpito on jotain mikä täytyy ensin ansaita jollain tapaa. Tarinoita siitä miten vaikeaa on uskoa sen läheisen sanoja rakkaudesta kun itse jostain syystä kokee ettei ole rakkauden arvoinen. Silloin ihmiselle ei mikään vakuuttelu tunnu riittävän.
Toivon, että sinä tänään otat kaiken sen huolenpidon ja rakkaudelliset sanat vastaan mitä kohtaat. Kuuntele sanoja tai tunne miltä huolenpidollinen teko sinussa tuntuu. Kiitä sensijaan, että torjuisit sen tai selittäisit sen mielessäsi mitättömäksi.
Juuri sinä olet tärkeä ja erityinen!
Melkein kuulen sinun sanovan mielessäni jo Kiitos!