Kurssit, koulutukset ja ryhmät

Suorittajasta hetkestä eläjäksi- kasvuryhmä (jatkuva haku)

Haluaisitko oppia jatkuvan suorittamisen sijaan elämään hetkessä ja kehittämään sisäistä puhettasi itsellesi armollisemmaksi? Haku avoinna nyt Suorittajasta hetkessä eläjäksi- kirjallisuusterapeuttiseen kasvuryhmään. Kasvuryhmä tapaa vuoden ajan, joista ensimmäinen kerta on yksilötapaaminen. Silloin teemme yhdessä sinulle henkilökohtaisen kasvunkarttasi. Kasvuryhmä kokoontuu vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Ennen kun päätämme kasvuryhmän yhteisesti, on sinulla toinen yksilötapaaminen kanssani, jolloin tarkastelemme uudestaan henkilökohtaista kasvunkarttaasi ja kasvunpolkuasi. Saat vuoden aikana sekä kasvuryhmän että minun tukeni matkalla Suorittajasta hetkessä eläjäksi! 

Kasvuryhmä alkaa kun ryhmään hakee vähintään neljä kasvuryhmäläistä. Kasvuryhmään otetaan maksimissaan 6 ihmistä kerrallaan. Ensimmäinen mahdollinen ajankohta kasvunryhmän aloittamiselle on tammikuu 2024! Kirjallisuusterapeuttisessa kasvuryhmässä pääset syventämään itsetuntemustasi ja käytät kirjoittamista omalla tavallasi tukemaan kasvuasi. Mitään erityistaitoja kirjoittamisen tai minkään muunkaan taidon suhteen ei ole. Tämä kasvuryhmä antaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä itsesi äärelle katsomaan itseäsi uusista näkökulmista ja löytämään armollisempaa asennetta itseäsi kohtaan. Saat ikään kuin mahdollisuuden kasvaa omaan mittaasi, lempeässä ja hyväksyvässä ilmapiirissä, minun ja kasvuryhmäläisten kanssa.

Kasvuryhmän kaksi yksilötapaamista ovat kestoltaan 60 min ja kahdeksan ryhmätapaamista 120 min. Ryhmä kokoontuu UnelmaRatkaisun toimitilalla Jyväskylässä. Ajattelen, että uusien lähestymistapojen omaksuminen osaksi omaa ajattelua, kaipaa aikaa. Tämä vuoksi kasvuryhmä on suunniteltu tapaamisten suhteen väljäksi, jotta ehdit omassa arjessasi soveltaa oivaltamaasi.

Haluaisitko oppia jatkuvan suorittamisen sijaan elämään hetkessä ja kehittämään sisäistä puhettasi itsellesi armollisemmaksi?

Ryhmäkoko: 4-6 henkilöä

Kasvuryhmän ohjaaja: psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Marika Hopeakoski

Hinta: 1050 €, sisältää kaksi yksilötapaamista 60 min ( arvo 300 €)ja kahdeksan 120 minuutin kasvuryhmän kanssa tapaamista.

Kasvuryhmä maksetaan joko yhdessä osassa kasvuryhmän alkaessa tai mahdollisuus maksaa myös

  • 2. erässä sisältäen laskutuskulut 2 x 525 €, kokonaishinta 1050 €
  • 12. erässä (kuukausittain) sisältäen laskutuskulut 90 €/ kk, kokonaishinta 1080 €.

Hinta voimassa vuoden 2024 puolella alkaneisiin kasvuryhmiin. 

Sovimme jokaisen alkavan kasvuryhmän kanssa yhdessä tapaamisajat ja myös tämä vaikuttaa kasvuryhmää kootessa millaisina hetkinä sinun on mahdollista osallistua kasvuryhmään. Kasvuryhmä voidaan toteuttaa myös kokonaan etänä mikäli tällainen ryhmä olisi syntymässä. Ajat sovimme yhdessä kasvuryhmän kanssa heti ensimmäisellä yhteisellä tapaamisella! Pääset siis vaikuttamaan ryhmän tapaamisaikoihin. Ryhmään hakeutuessa kerro jo alustavasti millaiset ajat sinulle sopivat parhaiten. Yksilötapaaminen sovitaan jokaisen ryhmäläisen kanssa erikseen.

Hakuohjeet:

Lähetä minulle sähköpostia: marika@unelmaratkaisu.fi ja otsikoi postisi Suorittajasta hetkessä eläjäksi- kasvuryhmään ilmoittautuminen. 

Kerro sähköpostissa vapaamuotoisesti mikä sinussa saa tässä kohtaa elämääsi hakemaan kasvuryhmään ja millaisia odotuksia, mahdollisia kysymyksiä, sinulla on kasvuryhmää kohtaan. Kerro alustavasti kuinka pystyt sitoutumaan tapaamisiin; millaiset kellonajat ja päivät sinulle sopivat. Kasvuryhmät kokoontuvat arkisin joko aamu/ aamupäiväryhmänä (klo: 8-12 välillä) tai päivä/ iltapäiväryhmänä (klo: 14-18 välillä) Kerrothan onko sinulla jotain erityistoivomuksia kasvuryhmän suhteen, jotta sinun olisi luottavainen mieli liittyä osaksi kasvuryhmää. Huom! esim. sosiaali-ja terveysalalla työskenteleville mahdollisuus järjestää oma ryhmä.

Vastaan sinulle henkilökohtaisesti ja kun näyttää, että ryhmä olisi muodostamassa kutsun sinut yksilötapaamiseen. Pääset ennen kasvuryhmän alkamista käymään omaa elämäntilannettasi kanssani läpi ja teemme henkilökohtaisen kasvunkarttasi.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on mitä tahansa kasvuryhmään liittyvää kysyttävää?

Kasvuryhmään on jatkuva haku! Tammikuussa 2024 ensimmäinen mahdollinen ajankohta, jolloin ryhmä voi käynnistyä mikäli ryhmään hakenut vähintään neljä.