Kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä voidaaan hyödyntää työnohjauksessa lisäämään työnohjattavan läsnäoloa ennen kaikkea itsensä kanssa. Se myös mahdollistaa erityisesti työnohjausryhmässä moniäänisyyden tuomisen esille.
Ryhmätyönohjauksessa kirjoittaminen toimii asioiden jäsentämisen välineenä ja mahdollistaa työyhteisössä myös toisten kuuntelemisen taidon vahvistamista. Kun omat ajatukset saadaan ensin laitettua ylös, on niihin helpompi palata ja kuulla toista kun ei ” tarvitse pitää mielessään omaa mielipidettä, ajatusta” vaan laittaa se hetkesi syrjään. Terapeuttinen kirjoittaminen lisää dialogia työyhteisössä ja mahdollistaa asioiden tarkastelun monesta eri näkökulmasta, arvottamatta mitään mielipidettä tai ajatusta paremmaksi.
Kirjoittaminen toimii jäsentämisen välineenä ja tuo näkyväksi ajatuksia ja tunteitasi. Tämä itsessään on hoitavaa ja voimauttavaa. Halutessasi voit jakaa omia ajatuksiasi voimavarakeskeisten harjoitusten jälkeen ryhmässä tai yksilöterapiassa minulle/ ryhmälle vapaasti kertoen tai suoraan omaa tekstiäsi lukien. Joskus merkityksellistä voi olla pysähtyä kirjoittamansa äärelle jakamatta sitä kenenkään kanssa vaan jatkamalla kirjoittamista yksin ennen sen esille tuomista esim. työyhteisössä. Kirjallisuusterapeuttiset menetelmät sopivat kaikille, jotka ovat valmiita pysähtymään kuuntelemaan omaa sisäistä tarinaansa eikä se vaadi mitään erityisosaamista kirjoittamisen liittyen.
Voimavarakeskeisen lähestymistavan, jota toteutan myös kirjallisuusterapeuttisessa työnohjauksessa ajattelen koostuvan dialogisuudesta, ratkaisukeskeisyydestä, narratiivisuudesta ja reflektiivisyydestä. Työotteena olen myös syvästi vaikuttunut traumainformoidusta lähestymistavasta ja mieli-keho yhteyden havainnoinnista, jota pyrin syventämään koko ajan kaikessa työssäni. Olen valmistunut ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi 2011, voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi 2017 ja kirjallisuusterapeutiksi kesäkuussa 2021. Psykofyysisen psykoterapian perusopinnot sain valmiiksi kesäkuussa 2022 ja jatkan opintoja syksyllä 2024 syventäviin opintoihin.
Voit lukea STOry Suomen Työnohjaajien sivulta juuri julkaistun blogini, jossa kerron lisää kirjallisuusterapeuttisten menetelmien hyödyntämisestä työnohjauksessa.
Tammikuussa 2024 tilaa yksilö- ja ryhmätyönohjaukselle
Muutamalle työnohjaukselle olisi tilaa tammikuusta 2024 alkaen. Sovin ajat aina puolivuosittain eteenpäin (lokakuussa ja toukokuussa) ja nyt olen sopinut ajat joulukuun 2023 loppuun saakka. Tällä hetkellä helpoiten järjestettävissä työnohjaukset, jotka toteutuvat toimitilallani tai etänä. Toimitilassani mahtuu kokoontumaan työnohjausryhmä, jossa maksimissaan 7 henkilöä.
Ota yhteyttä, pyydä tarjous ja varaa itsellesi ilmainen tutustumiskäynti työnohjaukseen: marika@unelmaratkaisu.fi
Innostuksella, Marika