Olen miettinyt paljon terapiaan tulon kynnystä, vaikkei minulla itselläni sitä juuri olekaan ollut. Muistan kuitenkin, että alkuvaiheessa hain rooliani ja sitä miten vastaanotolla “pitäisi” olla. Voin kuvitella, että joillekin jo pelkästään epävarmuus tästä voi olla esteenä terapiaan hakeutumiselle. Kun itsetunto on nollassa, epätietoisuus siitä miten terapiassa käyttäydytään voi tuntua todella pahalta. Mielestäni tärkeintä kynnyksen madaltamisessa olisi se, että psykoterapia käsitettäisiin normaalina elämään mahdollisesti kuuluvana asiana. Itse tiesin alusta lähtien, että terapia on se keino, jolla selätän masennuksen, sillä en uskonut enää lääkkeitten tepsivän. Kiitokset vielä sinulle korvaamattomasta avusta!

Olen miettinyt paljon terapiaan tulon kynnystä