Onko sinulle luonnollista näyttä kaikenlaisia tunteita? Vai onko jonkin tunteen näyttäminen haastavampaa kuin toisen? Voitko näyttää ilosi ja onnellisuutesi? Entä vihasi tai surun?
Huomaatko reagoivasi automaattisesti tietynlaisiin ihmisiin ja tilanteisiin? Ovatko tunteet kaikuja mennestä vai koetko todella yhä niitä tänä päivänä? Huomaatko ylireagoivasi asioihin liian vahvasti? Vai tuntuuko tunteiden näyttäminen haastavalta ja ehkä pelottavaltakin? Koetko voivasi näyttää toisille todellisia tunteitasi vai ajatteletko, että ollaksesi juuri sinä toisten on hyvä tietää miten asiat koet?
Minä ajattelen, että ilman tunteitani en osaisi valita juuri minulle sopivaa tietä, ratkaisua, itseni näköistä elämää. Jos mikään ei herättäisi minussa intohimoa, kaipuuta, iloa, katkeruutta tai epätoivon tunnetta, ei minun koskaan tarvitsisi pysähtyä miettimään elämäni suuntaa. Kaikki tunteet ovat parhaita ystäviäni, jotka kuiskuttelevat korvaani toiveitani ja joskus jopa karjuvat suoraa kurkkua, jollen vieläkään suostu asiaa ymmärtämään. Surun ja ilon kyyneleet kertovat mikä minua liikuttaa ja koskettaa, mikä on minulle tärkeää. Ilon hetket ja naurun pyrskäykset kertovat tässä hetkessä olemisen taidosta. Tätä lisää, tämä toimii minulla! Katkeruus myllertää sisälläni ja haluaa järjestää sisuskalujani uudelleen, kysyen millaista elämää haluat todella elää jos tämä ei tyydytä vaan toisen tuntuu paremmalta. Epätoivon tunne pysäyttää arvoimaan mistä on päästettävä irti, jotta uudella on tarpeeksi tilaa tulla. Tarvitsen kaikkia tunteita, jotta osaa suunnistaa niiden avulla kohti minun näköistä elämääni.
Toivon sinun tänään pysähtyvän kuuntelemaan mitä tunteesi sinulle sanovat ja mihin suuntaan sinua ohjaavat?
