Olen huomannut psykoterapeuttina, että terapian alkaessa on luonnollista, että menee hetken aikaa ennenkuin ihminen rohkee kertoa elämänsä kipeimmistä asioista ja haasteista. Usein ilokseni kuitenkin huomaan jo ensi kohtaamisilta alkaen, että ihminen on valmis kaunistelematta kertomaan elämänsä tarinaa. Paljon on tapahtunut asioiden prosessointia jo ennen terapian alkamista, mikä mahdollistaa valmiuden tässä hetkessä.
Joskus voi olla, että enemmän kuin tämän hetken elämäntilanteen näkemistä ja hyväksymistä, ihminen kaipaakin nähdä itsensä uudessa valossa. Ihminen saattaa kokea, että se mikä on nyt, ei ole kaikki tai kerro koko totuutta hänestä. Itse ajattelen, että on tärkeää tulla nähdyksi ensin kokonaan tämän hetkisen tarinan ja käsityksen itsestä kanssa. Ajattelen kuitenkin ettei siihen pidä jäädä kiinni. Vaalimaan jotain, joka on ollut totta joskus tai totta nyt. Uskon, että me alati muutumme ja joka päivä olemme hieman eri ihminen kuin olimme eilen. Olemme jatkuvassa liikkeessä.
Huomaan työssäni myös, että joskus ihminen on liian ankara itselleen. Hän näkee selvemmin omat heikkoutensa ja haasteensa kuin vahvuutensa. Omia vahvuuksia saatetaan vähätellä ja painaa alas, sen sijaan pienoisiakin heikkouksia nostetaan korostuneesti esille. Tähän ihminen saattaa tarvita terapeutin peilaavaa katsetta ja huomioita, jotka kertovatkin kokonaisempaa tarinaa ihmisestä. Olen huomannut, että varsinkin jos ihmisellä on läheisiä elämässään rajallisesti, voi ihminen katsoa itseään kuin jonkun tietyn läheisen silmin. Tämä läheinen on voinut katsella häntä hyvin kriittisesti näkemättä kaikkia puolia. Kuin ihminen olisi valokeilassa, joka peittää suurimman osan ja tarkentaa vain yhtä puolta ihmisessä. Kuva ei kuitenkaan ole kokonainen. Kun ihminen itsekin määrittelee itsensä kapeasti, muuttuu hän pienemmäksi kuin todellisuudessa onkaan.
Toivon sinun huomaavan tänään, että olet arvokas ja kaunis juuri sellaisena kuin olet!
